Levosta käsin

Aloin lukemaan hiljattain kirjaa ”Tanssijan Talvi”, jonka on kirjoittanut ballerina Toni Bentley. Kirjassa Bentley kertoo päiväkirjamerkinnöin ajatuksistaan. Huvittavaa huomata, kuinka samankaltaisia asioita olen pohtinut ja pohdin kuin Bentley tässä kirjassa. Alla muutama ote kirjasta.

"Sitten eräänä päivänä kunnianhimoni pantiin dieetille – muu osahan minusta jo olikin. - - Suorat linjat alkoivat mutkitella. Ne mutkittelivat täysin yllättävästi. Eteenpäinmeno oli ennen tarkoittanut eteenpäinmenoa. Nyt minusta tuntuu että se merkitsee taaksepäinmenoa."

"Mutta on surullista, että minun on joka päivä epätoivoisesti tolkutettava itselleni, että tämä on tosiaan ihanaa. - - Ennen piilouduin iloisen hymyn taakse, mutta nyt kun olen kyllin vahva kantamaan masennukseni, anna sen näkyä – tai ehkei minulla ole enää voimia eikä aikaa naamiointiin."

"Hassua, miten jumaloin kaikkia noita tanssijoita, viehkeitä ja ”kauniita olentoja”, joiden vartalo ja kasvot ovat veistokselliset ja sirot, mutta se että itse olen yksi noista olennoista, ei merkitse minulle mitään."

"Minulla on vapaata kolme päivää, kaksi ilman treenejä. En enää tunne itseäni tanssijaksi. Olen hukannut ruumiini, ja siksi menin treeneihin tänään. Kuten aina, yksikin päivä ilman tanssia saa tuntemaan ettei enää olekaan tanssija. Loppujen lopuksi mistä sitä tietää ettei enää osaa tanssia ellei tanssi?"

Hey Bentley, I feel you. Ensimmäinen lomapäivä ja saan itseni kiinni murehtimasta sitä kuinka nopeasti kunto laskee kesän aikana. Tai vaikka kunto ei laskisikaan, unohdanko miten tanssia? Tai jos otan vähän rennommin, unohdanko miten paljon pidän tanssista? Unohdanko, mitä tanssi ”vaatii”?

Uskon, että tanssimaailmassa kehittyminen vaatii kurinalaisuutta ja kovaa työntekoa. Mutta pelkkä hullu treenaaminen saa aikaan lopulta loppuun palamisen. Minua on alkanut kiinnostamaan viime aikoina kovasti se, miten kehittyä oikeasti. Olin kuuntelemassa toukokuussa Samppa Jaakolan (Kärppien A-nuorten fysiikkavalmentaja) mahtavaa luentoa aiheesta ”Henkinen hyvä kunto”. Luennolla kirjoittelin pitkät muistiinpanot, mutta mieleeni jäi päällimmäisenä pyörimään eräs Jaakolan esimerkki. Aina treeneissä hän ensimmäisenä kysyy pelaajilta: mikä fiilis?

Kevään aikana havaitsin usein ristiriitaisuutta omassa ”fiiliksessäni”. Tiedostin, että olen erittäin motivoitunut treenaamaan ja tanssimaan, mutta olo oli välillä äärettömän raskas. En oikein ymmärtänyt mistä se johtui, ja puskin eteenpäin itku kurkussa. Mietin, että mikä minua oikein vaivaa: tuntui, etten voi hallita tai ymmärtää itseäni ja tunteitani. Väsymys. Tänä keväänä väsymys iski minuun kovasti. Se yllätti ja lamaannutti. Kun tosi väsy iskee, sitä vastaan ei voi taistella, siihen auttaa vain lepo.

Yritän oppia levähtämään. Haluan myös opetella mitä se on. Ymmärrän, että lepo on osa kokonaisuutta ja elämää, mutta mielestäni sen tärkeys unohtuu helposti tanssimaailmassa. Jos mietitään ihan oikeasti, niin kehitystähän tapahtuu juuri levossa. Jos ei osaa levähtää, kaikki tehty työ kääntyy itseä vastaan ja lopputulos ei ole kovin hyvä. Kesän aikana haluan antaa mahdollisuuden palautumisella ja kaikelle sille uudelle, mitä levon aikana syntyy ja kehittyy.

  

- Jutta